Raahessa on ilmiö, jota harva ohikulkija huomaa: hotellit täällä eivät kilpaile pelkillä lakanoiden langantiheyksillä tai aamiaisbuffetin croissanttien määrällä. Ne kilpailevat tarinoilla. Täällä voi yöpyä huoneessa, josta on näkymä suoraan museolaiva Kruununhaan mastoon, tai istua aulassa ja kuulla paikallisen eläkeläisen kertovan, miten hän aikanaan ui salaa satamassa keskellä yötä – silkasta uteliaisuudesta.
Raahen hotellit ovat persoonallisia. Ei massiivisia 200-huoneen torneja, vaan:
Yksi yllättävä helmi on pieni hotelli lähellä Pekkatorin kulmaa. Sen huoneissa on vanhat kakluunit, jotka eivät toimi, mutta luovat tunnelman kuin olisi eksynyt aikamatkalle 1800-luvulle.
Jos hotellia arvioidaan aamiaisella, Raahe saa pisteitä. Eräässä merenrantahotellissa tarjoilija toi pöytään savustettua siikaa – ilman, että pyysin. “Ajattelin, että kala sopii teille”, hän sanoi. Oikeassa oli.
Toisessa paikassa oli oma lettupiste, ja lettujen päällä sai maistaa paikallisen mummon tekemää lakkahilloa. Lakkahillo oli niin makeaa ja kirpeää samaan aikaan, että jäin pohtimaan, pitäisikö minun muuttaa tänne vain sen takia.
Raahessa yöpyminen ei tarkoita, että hotellin alapuolella pauhaa yökerho aamuviiteen. Useimmissa paikoissa illan viimeinen ääni on joko merituuli tai satunnaisen auton hurina. Mutta jos haluaa nähdä elämää, kannattaa kysyä respasta, onko paikallinen pubivisa käynnissä. Yksi hotellivieras voitti kerran visassa ämpärillisen uusia perunoita.
Ehkä se johtuu siitä, että täällä hotellit eivät yritä olla jotain muuta kuin mitä ne ovat. Niissä on ripaus paikallisuutta, aitoa vieraanvaraisuutta ja pieniä yllätyksiä, joita ei löydä ketjuhotellin standardihuoneesta. Jos etsit luksusta, saat sitä toisella tavalla: kiireettömyytenä, hiljaisuutena ja meren tuoksuna ikkunasta.
Jos joku kysyy minulta, mikä on paras hotelli Raahessa, vastaan aina samalla tavalla: "Riippuu. Haluatko kuulla lokkien vai puiston tuulessa kahisevien lehmusten laulun ensimmäisenä aamulla?"